Trutec Oy:n operatiivinen johto uudistuu
Trutec Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Anssi Mäkelän 08.03.2024 alkaen. Samalla yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Jukka Kapela siirtyy myynnin ja alueellisen kehittämisen pariin.
Mäkelä siirtyy tehtävään Lakean liiketoimintajohtajan paikalta, sitä ennen hän työskenteli yli 15 vuoden ajan YIT:llä mm. aluepäällikön tehtävissä.
”Anssi on kokenut rakennusalan ammattilainen ja omaa näytöt johtotehtävistä. Minulla on vahva luotto siitä, että Anssi on oikea persoona johtamaan Trutecia menestyksekkäästi seuraavalle tasolle yhdessä työntekijöidemme kanssa”, toteaa Trutec Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tero Pellinen.
”On hienoa päästä ketterän ja tehokkaan porukan kanssa kehittämään Trutecia eteenpäin. Aiemmin tilaajan ominaisuudessa, ihailin heidän ratkaisuhakuisuutta ja osaamista teräsrakentamisessa. Nyt pääsen itsekin tuomaan urakoinnin puolelle lisää näkemystä yhteistyöstä tilaajan ja urakoitsijan välillä”, toteaa Anssi Mäkelä.
Lisätietoja:
Tero Pellinen
Hallituksen puheenjohtaja
Puh. +358 405 940 426
tero.pellinen@trutecoy.fi