Trutec Oy:n toteuttama tuotantohallilaajennus tehostaa työnkulkua
Nordautomationin Alajärvellä sijaitsevassa tuotantohallissa suoritetaan raskaan konepajan hitsaus- ja kokoonpanotoimintaa. Kohteen pääurakoitsijana toimi Jan Kujala Oy.
Hallilaajennus mahdollisti yrityksen tuotantotilojen lisäyksen noin 1000 m2:llä, jonka myötä tuotantoprosessit uudelleenjärjesteltiin. Tämä paransi merkittävästi konepajan työnkulun tehokkuutta, mikä oli yksi hankkeen keskeisistä hyödyistä. Yksi merkittävä muutos oli eri toimintojen yhdistäminen saman katon alle. Näin parannettiin työnteon sujuvuuden ja nopeuttamisen lisäksi tärkeää työturvallisuutta.
Nordautomation investoi laajennuksen yhteydessä uusiin siltanostureihin sekä työnkulkujen uudelleenjärjestelyyn, mikä on merkittävästi lisännyt tuotannon tehokkuutta. Tiloista on myös tullut viihtyisämpiä, ja esimerkiksi melutaso kokoonpanohallissa on laskenut.

Nordautomationin toimitusjohtaja Timo Kuusisto on tyytyväinen projektin etenemiseen ja lopputulokseen.
Kuusisto yhdessä tuotantojohtaja Antti Puumalan kanssa esitteli tilojen laajennusten avajaisissa projektin vaiheet ja lopputulokset. Vieraat tutustuivat tiloihin pienryhmissä, oppien uutta laajennuksista ja uudelleenjärjestelyistä.


Trutecin osuus projektista alkoi toukokuussa anturavaluista viikolla 18 ja valmistui heinäkuussa. Kokonaisvaltainen suunnittelu-valmistus-asennus -toimitus mahdollisti teollisuushallin käyttöönoton nopeasti ja sujuvasti.